Koirien kanssa ollaan viimepäivinä alettu veneilemään ihan urakalla (lue koetaan verkkoja samalla) ja Tommi on nyt ihan selkeästi innostunut hommasta kun Sisu osaa vetää venettä köydestä, hypätä veneestä hakemaan tavaroita (ja mitä isot edellä sitä pienet perässä, myös Lilli hyppää veneestä kun sitä kehottaa sen tekemään ja suussa kulkee jo mitä epämääräisemmät esineet ja isot kepakot jne.). Itse on tiedä vepestä (toistaiseksi) juurikaan mitään, mutta pahasti näyttää siltä että tähänkin lajiin meidän täytyy tutustua. Tommi kävi myös asiasta innostuneena katsomassa vepen sm-kisat ja laitetaanpa sieltä tämmöinen hieno aussikuva :)

En vaan tiedä onko tässä hommassa enää mitään tolkkua kun harrastaa jo "tuhatta" lajia Sisun kanssa niin aloittaa sitten vielä uusi harrastus. Ehkä jätän tuon harrastuksen kokonaan Tommin huoleksi (mitenhän se onnistuu..?) Onneksi on talvi tulossa ja vepeä ei talvella voi harrastaa heeh.

Viikonloppuna oli siis tokovalmennusta, lauatain reeni vain peruuntui kouluttajan sairastumisen vuoksi mutta sunnuntaina päästiin asiaan. Aluksi mietitytti miten 4h tokoilua onnistuu putkeen, mutta hyvinhän se onnistui. Välillä teoriaa, reeniä, lenkkiä/leikkiä, reeniä, teoriaa jne. Eikä Sisu edes väsynyt. Aluksi harjoittelimme luoksepäästävyyttä niin että koira tuli saada pysymään katsekontaktissa ohjaajan päin. Tämä on ollut Sisulle hyvin vaikeaa, olisi hirveän tärkeää päästä haistelemaan miltä lähettyvillä oleva ihminen haiseekaan. Mutta hyvinhän se kuitenni meni. Sitten otimme paikallaoloa takapalkalla, Sisu oli tosi rauhallinen eikä sen pienessä mielessäkään tullut nousta maasta vaikka meikäläinen miten hyppeli ja pomppi yms. Harjoittelimme myös seuraamista käännöksin, pitäisi vaan iskostaa omaan päähän että kävelisin aina tarpeeksi reippaasti että tahti olisi Sisulle sopiva. Sitten purimme noutoharjoituksen pieniksi osiksi, kapulan luovutus, pitäminen, nostaminen, kuljettaminen, sivulle siirtyminen kapula suussa ja lopuksi hakeminen. Muuten sujui hyvin mutta kapula suussa on Sisulle jotenkin vaikeaa hakeutua perusasentoon, joten sitä täytynee vielä harjoitella. Lopuksi otimme vielä vauhdikkaita luoksetuloja missä vain palkkasin hurjilla patukka leikeillä, eikä mitään "virallista". Hauskaa oli.

Tänään sitten ajoimme tänne Vehmersalmelle paimennusleirille. Mukana on nyt vain kuusi ihmistä, joten saamme varmasti tehokasta treeniä täällä. Illalla katselimme koirien kanssa toisen ryhmän paimennusta ja Lilli yltyi hurjiin leikkeihin Muffy-koiran kanssa. Iltapalalla vähän poristiin paimennusjuttuja ja huomenna aloitetaan sitten teorialla ja sitten jatketaan koirien kanssa hommaa. Majotuimme aitan vintille ja molemmat koirat on kuin kotonaan ja nukkuvat kuin tukit. Huomenna sitten lisää raporttia kehiin.