Perjantaina päästiin Sisun kanssa korvaamaan activelle yhtä reeni kertaa. Olimme Ellin ryhmässä, ja mukava ryhmä kyllä oli kun kukaan ei hauku niin mukava reenata hiljaisuudessa hihi. Sisulta katsottiin ensin kontaktit. Saatiin taas hyviä vinkkejä miten tästä jatkaa, vahvistaa vapaa-sanaa, olla aina hiljaa paikallaan kun vapautus tapahtuu ja jatkaa hämyjen tekoa. Sitten otimme lopuksi neljän esteen pätkää mitä teimme jo keskiviikonkin reeneissä. Sisu veti hyvin. Ennen reenejä ja niiden jälkeen kauhukolmikko Sisu, Elli ja Lilli remusivat lähi metsiköissä.

Minan piti tulla meille hoitoon, mutta meikäläisellä käsi vähän reistaa joten jätän suosiolla kolmen huligaanin talutuksen väliin. Lilli teki myös melko tepposet kun karkasi lauantaina yöllä, ilmeisesti minua lähti etsimään kun lähdin töihin. Onneksi tyttö kuitenni löytyi, mutta tästä lähtien ei Lilli tuossa aidatulla pihalla ilman valvontaa hengaile.

Tänään kävimme Sisun kanssa tokoilemassa, myöhästyin hienosti reeneistä kun en näköjään osaa laittaa herätystä soimaan oikeaan aikaan. Noh reenailimme uutena juttuna merkkiä, sitten otimme sivuaskeleittain seuraamista, käännöksiä, takaa ja sivulta sivulletulemista, hyppyä, seuraamista juosten ja hitaasti kävellen. Sisu oli aikasen kätevänä, parasta seuraamista se pistelee juostessa, kait se on jotenkin jännempää entä kävely heh. Sisulla aukesi kynsi, joten hakumetille en sitä ottanut.

Vuoroon pääsi siis suuri ja hurja haukkuvahakukoira Lilli! Lilli oli ihan täpinöissään kun käännyttiin hakualueille päin, päästi mitä ihmeellisempiä ääniä ja hörhöili oikein olan takaa. (Jee, Lilli tykkää tästä!) Aluksi Lilliä haukutettiin keskilinjalla ja haukkuikin melkosen hienoa sarjatulta. Sitten kaksi maalimiestä metsään ja tyttö perään. Nyt päätettiin antaa suorapalkka heti, että saadaan Lilli lähelle maalimiestä. Aluksi sörsseliä suuhun, sitten vasta haukkumis harjoittelua muutamaan otteeseen. Hyvin teki Lyllenberg. Toinen maalimies meni kanssa oikein hienosti. Kyllä tämä hakuharrastus on vaan mukavaa hommaa.

Nyt odottelen että lumet hieman sulaisi niin pääsisi tekemään vielä muutamat jäljet tälle syksylle. Huomenna olisi ohjelmassa Sisun tokovalmennus activella, ja ens viikolla olis sitten myös hakua ja agia tarjolla. Sunnuntaina mennään sitten Sisun ja Jossun kanssa viestikurssille, hauskaa! Ollaan nyt saatu pakastimet täyteen hirvenluita ja koirat onkin niistä melkosen mielissään nam nam.