Anna meren se selvittää, kuka viereesi jää?

On hyviä ja huonoja uutisia. Lilli kävi ultrassa ja ei näkynyt pentuja massussa. Lilli itse luulee toki kovasti olevansa raskaana. Yritämme keväällä uudemman kerran. Ihana kyllä oli että pennuille on niin mahtavia koteja tarjolla ja jaksavat vielä odotella pentusiakin. Nyt pitäisi ainakin pässi hakea meidän lammasleideille sulhoksi. Toivottavasti tärppää edes sillä rintamalla ;)

Paljon ollaan silti puuhailtu. Kiirettä tuntuu olevan taas jokaikiseen suuntaan. Ollaan paimennettu, käyty muutaman kerran tokoharkoissa. Tokossa ollaan harkattu kaukoja, tunnaria, häiriöjuttuja ja semmosta. Toko on vaan tuntuu niin kuolettavan tylsältä nyt että pitäisi saada jotain uutta intoa ohjaajalle. Koirathan ois niin liekeissä jo siitä että ne saa vähän huomioita. Ja vähän ollaan agiliidelty, Lillin kanssa pitäisi katsoa kisoja että milloin mentäis ja minne. Emman kanssa sitten treenailua entiseen tapaan että ensi vuonna sitten mentäis niitä nollia hakemaan. Seisojat ovat kovin näreissään kun metsästyskausi loppui, ihan tylsää kun oli kerta niin kovassa kunnossa ja sitten pitää jo lopettaa. Bina veteraani kävi riehumassa myös Match Show kehässä ja Emppu kävi siellä paheksumassa haukkuvia koiria ja lähenteleviä uroksia. Nyt pitäisi sitten keksiä jotain tavoitteita mitä varten treenata. Se vaan on niin kovin vaikeaa minulle itselleni. Minulle riittä että koirilla on hyvä elämä ja aktiviteettia. Jos sitä vaikka itse reipastuisi ja alkaisi kuntoilla enemmän, paimennuskauden loputtua on meikäläisen liikuntamäärä laskenut jo ihan liian rajusti. Kivaltahan ne koirat näyttää kun ne voi hyvin ja on lihaksikkaita mutta itse sitten näyttää jostain lantalasta vedytyltä porsaalta. Niin ja onhan se vähän noloakin jos kauhea tantta yrittää juosta siellä agilitykentällä ou nou. Ehkä voisin myös käydä kampaajalla ja ostaa uusia vaatteita. (Tai sitten ostan vaan lampaille heinää ja käytän koiria kylpylässä...).


Porukassa parempi


Uimassakin on paljon hauskempaa kun on kaveri ketä voi kiusata <3


Uinnin jälkeen otetaan rennosti kavereiden kanssa...


Tyttöset ulkoilee


Emppu tuusaa raksalla


Lilli tunnistaa