Pienen Kelly koiran kanssa täytyisi varmaankin lähteä kylänpintaan. Virtaa tuntuu olevan kotona niin että huhhei. Iltahepulit näyttää olevan hurjimmat. Eilen purtiin jääkaappia ja yritettiin kaivaa kuoppaa sen alle että sisällä oleva joulukinkku saataisiin sieltä anastettua. Välillä Kelly kävi puremassa uunia että voisko sen jo laittaa päälle ja kinkku uuniin, kiitos. Tänään sitten jatkui mondeoring tyyliset roikkumiset lahkeissa ja yöllä voi viilettää kengän kanssa pitkin taloa. Minua ei kyllä yhtään haittaa että on toimelias pentu, päinvastoin on mainioita kun toinen niin tosissaan puree tavaroihin kiinni. Aktiivista koiraa tässä haettiinkin. Ja kaiken riehumisen ja hepuloinnin keskellä, osaa se jo nukkuakkin. Viime yönä nukkui koko yön kuin tukki. Vasta aamulla herättiin sitten taas reippaina riehumaan uuteen päivään. Näköjään se jaksaa nukkuessaan pidätellä tarpeitaanki jo pitemmän aikaa.

Kellyn kanssa ollaan naksuteltu ruualla. Tehty maahanmenoa, istumista ja luoksetuloa. Nyt pitäisi alkaa suunnittelemaan jotain ohjelmaa. Huomenna voisimme käydä Emman treeneissä mukana, mikäli kissanboksi kantokoppa jostain löytyy. Perjantaina voitaisiin sitten käydä omalla hallilla katsomassa meininkejä. Lauantaina meille onkin tulossa n. 15 ihmistä kylään joten silloin onkin pennulle paljon rääkättäviä ihmisiä. Toivottavasti kaikki varustautuvat jääkiekko suojuksin ;)

Emman ja Lillin kanssa ollaan treenailtu vähän tokoa. Emma kävi tänään myös agilityssa. Huomenna jatketaan treenien parissa ja taisi perjantaillekkin olla jotkut treenit. Emma alkaa näyttää jo väsymystä pennun kanssa, ensin se oli niin onnessaan uudesta leikkikaverista mutta nyt sille riittäisi jo vähempikin riehuminen ja pureminen ;) Seisojillakin kestää yllättävän hyvin pinna kun tyyppi roikkuu välillä korvissa ja välillä hyppii päälle. Lilli on ainut kuka ei suvaitse moista käytöstä sisällä, ulkona se kyllä riehuisi ja leikittäisi pentua kovasti.


Bina ei ole ihan varma, onko hänen petissä nukkuva penneli hyvä vai huono asia ;)