Emman pennut muuttivat maailmalle. Kaikki pennut vaikuttavat potentiaalisilta harrastuskoiran aluilta. Aika näyttää mitä tästä pentueesta tulee. Viisi pentua muutti Ouluun ja kaksi etelään. Muutamat pennut on jo vähän tutustuneet lampaisiin, pk-hakuun ja tottelevaisuus asioihin. Kaikilla pennuilla oli myös silmäpeilisssä terveet silmät. Varmasti pääsevät agilityhommiinkin kunhan kurssit alkaa taas pyöriä kesätauon jälkeen. Emma on toipunut pennuista hyvin ja treenannut pari kertaa hakua, paimennusta, tottista ja agilitya. 

Vaalan leirillä kävimme kenneliporukan ja muutamien vierailevien tähtien kanssa. Oli kyllä mukava leiri vaikka sää sattui olemaan aika helteinen. Hienosti koirat kuitenkin jaksoivat tehdä töitä. Ylpeä saa olla omista kasvateistaan miten niissä virtaa riittää ja omistajat hienosti vieneet niitä eteenpäin. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, viikonlopun aikana olin kerännyt kilon vyötärölleni. Palju ja Oulujärven maisemat kruunaavat hyvän leirin puitteet. Maasto on Vaalassa tosi avaraa jäkäläistä hiekkakangasta. Leirillä treenatiin hakua, jälkeä, esineitä ja tottista. 

Seuraava kennelin leiri on Mari Morkon kouluttama paimennusleiri. Mukava päästä näkemään miten koirat siellä toimii.

Tulospäivityksiä olen tehnyt kennelin instaan. Aivan älyttömästi on tehty hienoja tuloksia ja jos jokin tulos unohtuu niin arvostan silti kovasti reippaita ohjaajia jotka koiria kisoihin ja kokeisiin ovat vieneet!

Pp Todella Kaunis BH, BH TK1 Pp Tulipäähippiäinen luonnetestattu hyväksytysti +170p laukausvarma, Pp Syypää Sun Hymyyn Agility SERT-A, Pp Jotain Kaunista ja Hyvää SERT-A ja 4x0 tulos yhden päivän aikana, Pp Kuka Muu Muka nollavoitto kakkosista ja siirto kolmosluokkaan, Pp Juokse Villi Lapsi 0-tulos ja LUVA ykkösistä. Terveystuloksia: Pp Tulipäähippiäinen SP0. Hienoa työtä!

Kuulemani mukaan kennelin väki aikoo startata pk-haku ja jälki kokeissa ja paimennuskokeessa. Ja agilityhullut tietysti jatkavat kisahommiaan. Yksi kasvatti oli myös ilmoitettu taas luonnetestiin. 

10264865_10203317833571885_9019160445128