Treenit päästiin aloittamaan Emman kanssa tällä viikolla agilityn ja tokon parissa. Tokossa tehtiin merkkiä, hyppyä, hyppynoutoa, ruutua ja kapulan pitoa. Emma oli innoissaan. Agilityssa tavoitteena avata kisakausi 8.2 kisoissa. Tähtitekniikalta ostetaan irtotreenejä koska ei vielä saatu toivomaani aikaa ryhmäpaikalle. Tamskin ja taidoggaan hallilla tarkoitus käydä omatoimi treenaamassa. Unelma, Popi ja Elise tulevat myös Tampereelle kisaamaan joten pääsen jännäämään ja katsomaan myös heidän suorituksiaan. Tosi kiva kun täällä etelässä on niin paljon kisoja mihin voi mennä, pohjoisessa saattoi olla kuukausikin väliä että kisoja ei ollut.

emmatoko.jpg

Bruno eli Pp Sotakoira kävi Kajaanin näyttelyssä ja sai hienosti tuloksen EH. Kasvattini ovat luustoltaan keveitä eivätkä kovin korkeita tai painavia, hienoa silti että saavat kivat arvostelut raskaampien rinnalla. Bruno oli myös käyttäytynyt hyvin toisten urosten seassa, agilitykisoissa se tahtoo kuumua ja olla ärhäkkänä. Käsittely meni myös hyvin ja häntä heilui.

bruno%20n%C3%A4y.jpg

Kiitos Saaralle handlauksesta, hienosti meni Bruno vieraalla handlerilla.